Lapinleuku - elävä legenda

Lapinleuku on puukko, jonka maine on miltei tarunhohtoinen. Leukun historia ulottuu kauas; niin kauas, ettei sen tarkkaa syntytarinaa muista kukaan. Alun alkujaan leuku oli arktisilla alueilla asustavien saamelaisten työkalu, vankka ja raskasrakenteinen veitsi, joka periaatteessa korvasi kirveen tai vesurin.

Leuku, eli saamelaisittain Stuorra-Niibi, nähtiin kirvestä käytännöllisempänä vaihtoehtona. Vaikka Stuorra-Niibi oli suurikokoinen ja painava, oli sitä helpompi kantaa mukana esimerkiksi vyöllä. Leukua käytettiin apuna mm. ruhojen paloittelussa, voimaa vaativissa puutöissä ja erätulilla klapien kanssa ahertaessa. Mikään vuolupuukko leuku ei sen sijaan ollut. Se oli ennen kaikkea selviytymispuukko, nurkumaton apuri Pohjolan ankariin olosuhteisiin.

Koska kookas leuku ei ole omiaan kevyempiin askareisiin, on poromiehillä ollut tapana kantaa mukana sekä leukua, että erillistä pienempää veistä. Unna-Niibi (Pikkuleuku, Syömäpuukko) on muodoltaan kovasti leukun kaltainen, mutta selvästi pienempi. Unna-Niibi oli ammoin paljon käytetty apuväline esim. poroerotuksilla. Unna-Niibi on jämerää leukua monikäyttöisempi. Kiehiset, kalan perkuu ja kenttäruokailu hoituvat näppärämmän pikkuveitsen kanssa huomattavasti paremmin, kuin pitkä- ja raskasteräisellä leukulla. Tarkkuustyöskentelykin onnistuu. Verrattomana voimanpesänä leuku kuuluu kuitenkin poromiesten vakiovarustukseen, kenties jopa sen kriittisimpänä osana.

Yksi ratkaisu kahden veitsen dilemmaan on ns. kaksoisleuku; kaksi veistä yhdessä samassa tupessa. Etenkään poromiehet eivät kuitenkaan ole kokeneet paksuhkoa tuppea kovin käytännölliseksi. Kaksoisleuku onkin suosittu lähinnä lahjana ja matkamuistona.

Leukun tunnusomaisia piirteitä

Aidossa Lapinleukussa on pitkä, leveä ja kohtalaisen paksu hiiliteräksestä taottu terä. Yleensä käyttöön tarkoitetun leukun terällä on mittaa enimmillään 20 senttiä, eikä terää ole koristeltu kaiverruksin tai etsauksin. Tämän päivän matkamuistoleuku sen sijaan saattaa olla terältään jopa 30–50 senttinen ja myös varsin koristeellinen. Käyttöleuku on teroitettu jyrkkään kulmaan, jolloin se kestää kovaakin hakkaamista. Toisin on turistileukujen laita. Nämä ohutteräisemmät ja hionnaltaan loivemmat leukut sopivat pikemminkin vuoluun.

Yksi leukun tunnuksellisenomaisimmista piirteistä on sen tasaisesti levenevä, kokopontinen kahva. Kokoponsi varmistaa tukevan otteen ja pitää huolta ettei leuku luiskahda näpeistä hakkuutöissä. Leukun kahva on valmistettu joko visakoivusta, luusta tai niiden yhdistelmästä. Harvemmin kahvaan käytetään myös raidan pahkaa. Muodoltaan leukun kahva on leveähkö ja kohtalaisen lyhyt. Helat ovat useimmiten messinkiä.

Tuppityyppi taas riippuu osin maantieteestä. Ns. itäinen tuppi on kokonahkainen, kun taas läntinen tuppi yhdistelee luuta ja nahkaa. Luutuppileukussa tupen alaosa kaartuu joskus jyrkästikin.

Kerrotaan, että alun perin yhdistelmätuppi oli enemmän sääntö, kuin poikkeus. Materiaalikato ja kokonahkatupen valmistamisen nopeus ja helppous saivat kuitenkin sen miltei syrjäyttämään luusta valmistetun version. Nykyään traditionaalisia luusta tehtyjä tuppia näkee valitettavan harvoin.

Leuku uppoaa tyypillisesti tuppeensa aina pontta myöten. Tällä pyritään varmistamaan jämäkkä istuvuus ja takaamaan, ettei puukko pääse putoamaan kovemmassakaan hötäkässä.

Oikeaoppisesti leukun tuppi on aina varustettu kiristettävällä kantolenkillä.

Vaikka perinteisen leukun terä on ollut krumeluureista vapaa, on tupen laita toisin. Tuppi onkin usein koristeltu erilaisin saamelaiseen kulttuuriin tai Lappiin liittyvin kuvioin, joskus jopa myyttisin ornamentein. Yleisimpiä aiheita ovat esim. Lapin eläimistö ja luonto revontulineen, sekä vanhoihin uskomuksiin pohjautuvat taikamerkit.

Saamelaista mytologiaa ja uskomuksia

Leukuun ja ylipäänsä lappilaiseen puukkokulttuuriin on aina liittynyt myös jonkin verran uskomuksia. Puhutaan saamelaisen puukon parantavista vaikutuksista ja esimerkiksi kyvystä seisauttaa verenvuoto. Kerrotaan, että se lieventää kihdin oireita ja laskee kuumeen.

Uskomuksen mukaan leukun maagiset voimat iskevät väärinkäyttäjää vitsauksilla ja suosivat hyviä tekoja tekevää leukunkäyttäjää. Esim. poromiehen kohdalla tämä saattaa konkretisoitua tokan hyvin- tai pahoinvointina.

Leukua käytetään myös Lapinnoitien (noaidi) karkottamiseksi. Kerrotaan, että ryöstöretkelle tullessaan paljastaa äkillinen tuulenpuuska pahan läsnäolon. Noita pötkii pakosalle, kun puhuria isketään leukulla.

Oma lukunsa on Welhonhammas; leuku, jonka päähän on sijoitettu luuhelistin. Helistimen tuottama ääni pitää pahat henget, velhot ja noidat loitolla, jolloin itse puukkoa voidaan käyttää ainoastaan rauhanomaisiin tarkoituksiin.

Yhteenveto: selviytymistyökalusta turistipuukoksi

Vaikka nykyinen ajankuva on osin syrjäyttänyt leukun alkuperäisen käyttötarkoituksen, löytyy markkinoilta onneksemme vielä alkuperäisille uskollisia leukuja poromiesten vyölle, vuoluleukuja eränkävijöille ja aitoja saamelaisia veitsiä.

Tänä päivänä turistileuku on joko keräilyesine tai vuoluleuku. Aika muuttuu ja niin leukukin. Rosteri on korvannut hiiliteräksen ja etuhela saattaa olla varustettu sormisuojalla. Terää koristavat prameat kuviot ja jopa ponsi saattaa olla jotain aivan muuta, kuin mihin leukuissa on totuttu. Eivätkä tupetkaan enää auttamatta ole pelkää luuta ja nahkaa. Keräilijöille ja muille veitsistä tai Lapin mystiikasta innostuneille ne ovat tietenkin näyttäviä tuliaisia – ja usein myös varsin käyttökelpoisia; tavallisen yleispuukon tapaan.

Lamnian verkkokaupasta löydät leukuja joka lähtöön. Lahjapuukot, keräilijöiden leukut, vuoluleukut ja alkuperäiseen tarkoitukseensa edelleen sopivat, raskaisiin töihin otolliset Lapinleukut.